by Joel Linnainmäki | 9.5.2012 | Blogit
Sunnuntaina Euroopassa vietettiin väärin äänestävien eurooppalaisten päivää. Valta vaihtui samanaikaisesti kolmessa maassa: Ranskassa, Kreikassa ja Serbiassa. Kiihkeimmät puhuvat päät ovat jo ehtineet tuomitsemaan vaalien tulokset Euroopan kannalta kohtalokkaiksi ja vähintäänkin […]
by Mikko Mäkelä | 18.4.2011 | Blogit
Vaalit on nyt käyty ja kansa on sanansa sanonut. Tulos oli katastrofaalisen huono koko puolueelle, eikä omissa lukemissakaan ole älyttömästi hurraamista. Vihreiden kansanedustajien määrä väheni kolmanneksella ja Uudeltamaalta sisään saatiin kaksi edustajaa vähemmän kuin viimeksi.
Tämä päivä on kulunut lähinnä kattoon tuijotellessa ja syitä huonoon menestykseen miettiessä. Jotain on mennyt oleellisesti pieleen sen suhteen, miten viestimme […]
by Mikko Mäkelä | 13.4.2011 | Blogit
Vaalit ovat monessa mielessä politiikan kulta-aikaa. Tärkeistä (ja vähemmän tärkeistä) asioista puhutaan ja kirjoitetaan, puolueet jalkautuvat kaduille ja ehdokkaat ja heidän tukiryhmänsä painavat viimeiset viikot menemään kipukynnyksen tuolla puolen.
Tässä kaikessa on paljon samaa kuin joukkulajien pudotuspeleissä, joissa pitkää heitetään ristikulmaan illasta toiseen epäinhimillisellä pelitahdilla ja jossa murtumaa pienemmät vammat salataan vastustajilta viimeiseen asti. Niille, jotka ovat […]
by Mikko Mäkelä | 29.3.2011 | Blogit
Korson markkinoilla julkisessa kaupunkitilassa su 27.3.
Kampanja on jatkunut tiiviinä ja mukavaa on ollut. Erityisen mukavaa oli viikonloppuna, kun Cityconin kauppakeskukset Espoossa ja Vantaalla olivat avoinna poliittisille puolueille kauppakeskuksissa järjestetyn vaaleihin liittyvän teemapäivän myötä. Ehdokkaiden ei tarvinnut seistä räntäsateessa ja kauppakeskuksen lämpimillä käytävillä lauantai-päivää viettävien ihmisten kanssa syntyi mielenkiintoisia keskusteluja vaalien tärkeistä teemoista. Itse vietin päivää […]
by Mikko Mäkelä | 26.3.2011 | Blogit
Eduskuntavaalien 2011 äänestysnumerot arvottiin viime viikon torstaina ja nyt kun numerolla 25 varustettu vaalimateriaali on tullut painosta, niin kampanjointi tuntuu toden teolla lähtevän käyntiin. Tätä ennenkin on toki kierretty maakuntaa ja tähän asti kampanjakaravaani on käynyt kokeilemassa charmin purevuutta Vantaan lisäksi Espoossa, Lohjalla, Karjaalla, Järvenpäässä ja Keravalla.
Vihreitä (ja vähän muunkin värisiä) ehdokkaita on ollut kiitettävästi […]