Miksi Vihreät

Kohtasin Porvoon torilla kiihtyneen kansalaisen, joka oli käärmeissään aika monista Vihreiden kannoista ja näkemyksistä. Loppukaneetiksi miekkonen kysyi (tai huusi), että miten tuollainen suhteellisen fiksun oloinen nuori mies on viitsinytkin lähteä tällaisen käsittämättömän porukan kelkkaan.
Kun lankomieheni (sit) innoittamana päätin 26.12.2006 lähteä politiikkaan mukaan ja liittyä poliittiseen puolueeseen, oli puoluevalinta melko selvä. Seuraavana päivänä kävin kyllä muodon […]

Uusi Suomi

Nyt kun Vihreiden uusi kampanjailme vaakunaleijonineen ja Uusi Suomi -sloganeineen on ollut viikon verran esillä ja käytössä, lienee aika sanoa siitä sananen.

Kun kampanjailme viime sunnuntaina, itsenäisyyspäivän aattona, julkistettiin Pörssitalolla, … Read more

Puoluepolitiikkaa

Tuli käytyä viikko sitten Turussa, jossa Vihreät pitivät puoluekokouksensa. Oli jälleen mukava viettää enimmäkseen asiapainotteinen viikonloppu samanmielisessä seurassa, tavata erilaisia Vihreitä toimijoita eri puolilta maata ja pohtia politiikkamme sisältöä. Henkilövalintoja ei tehty, mutta käsittelyssä oli puolueen ensimmäinen poliittinen ohjelma, jossa linjataan politiikkamme sisältöä seuraaviksi neljäksi vuodeksi. Poliittisesta ohjelmasta tuli monivaiheisen prosessin jälkeen varsin onnistunut pläjäys, […]