Rakennusmaan pakkolunastus tervetullut keino, mutta…

mennessä Petteri Niskanen | 10.9.2012 | Blogit

Vantaan Sanomien verkkolehti kertoi tänään kaupungin lisäävän maapolitiikan keinoihin rakennusmaan pakkolunastukset. Kaupunginjohtaja Kari Nenosen ja apulaiskaupunginjohtaja Juha-Veikko Nikulaisen ajama muutos kaupungin maapolitiikan toimintaperiaatteisiin on tervetullut, mutta auttamatta myöhässä. Aikaisemmin pakkolunastukset eivät ole kuuluneet kaupungin keinovalikoimaan. Kaupunki on kaavoittanut yksityisille, lähinnä rakennusliikkeiden omistamille maille. Maanarvon nousua on leikattu maanomistajien kanssa tehdyillä maankäyttösopimuksilla, joiden turvin keskimäärin puolet rakennusoikeudesta on siirtynyt kaupungille. Lisäksi tuoreimpiin maankäyttösopimuksiin on sisällytetty vaatimus siitä, että noin 20 % asuntokannasta tulee toteuttaa yhteiskunnan tukemana vuokra- ja asumisoikeustuotantona. Näillä periaatteilla kaavoitettiin muun muassa Sanoma Oyj:n omistamat laajat Keimolanmäen maa-alueet Marja-Vantaan kupeessa.

Helsinki on kaavoittanut pääasiassa kaupungin maille, mutta pääkaupungilla on historiallisista syistä ollut hallussaan mittava maaomaisuus. Yhtälailla historiallisista syistä Vantaalla, kuten myös Espoossa on uskottu maankäyttösopimuksiin. Käytäntö on perua 60 ja 70 -lukujen aluerakennuskäytännöistä, jolloin pääkaupunkiseudulle rakennettiin runsaan kymmenen vuoden aikana asunnot yli 100 000 uudelle asukkaalle. Silloisen Helsingin maalaiskunnan resurssit olivat vähäiset hallitsemaan nopeaa kasvua. Käytännössä maat omistaneet viljelijät teettivät ensimmäiset kaavat arkkitehtitoimistoilla ja myivät maat suoraan rakennusliikkeille. Tuotto jaettiin maanomistajan ja rakennusliikkeen kesken, jotka vuoden 1967 lainmuutokseen saakka vastasivat pitkälti kunnallistekniikan rakentamisesta. Aluerakentamissopimusten ja myöhemmin maankäyttösopimusten avulla kasvava osa tuotosta pyrittiin leikkaamaan kaupungille kunnallistekniikan sekä palveluiden rahoittamiseksi. Lunastusoikeutta ei kuitenkaan hennottu käyttää, jotta maan myynnillä vaurastuminen ei olisi jäänyt vain ensimmäisten joukossa maansa myynneinen eduksi.

Lunastusoikeuden käyttö ei kuitenkaan tarkoita maaomaisuuden sosialisointia. Maanomistaja saa maistaan käyvän korvauksen, joka lasketaan lunastushetkella voimassaolevien kaavamääräysten sekä rakennusoikeuden perusteella. Tästä syystä lunastusoikeutta olisi tullut käyttää jo 1970- ja 1980 -luvuilla, jolloin kaupungin rajojen sisällä oli vielä runsaasti kaavoittamatonta maata. Esimerkiksi Marja-Vantaan osalta tällä vuosituhannella toteutettujen maakauppojen vaihtoehtona ei enää ollut raakamaan (=maa- ja metsätalousmaan) hinnalla suoritettu pakkolunastus, sillä maan arvo oli noussut vuosien 1983 ja 1992 yleikaavojen myötä. Tämän joutui valtiokin huomaamaan lunastaessaan Hämeenlinnan moottoritien pohjia. Merkittävää hyötyä lunastusoikeuden käytöstä olisi saavutettavissa lähinnä Kaakkois-Vantaalla, Helsingin Sipooseen kaavaileman metroyhteyden varrella. Pienemmissä kohteissa tietoisuus lunastusmahdollisuudesta lähinnä helpottaa vapaaehtoisten neuvottelujen käymistä.

Vantaan Sanomien keskustelupalstalla heräsi pelko siitä, käytetäänkö lunastusoikeutta suurten omakotitonttien pilkkomiseen. Tuo pelko on aiheeton. Pakkolunastuksen sijasta  asuntorakentamiseen kaavoitetulla alueella oikea keino rakentamattomien tai tehottomasti rakennettujen tonttien kohdalla on korotettu kiinteistövero. Mikäli rakentamattomien tonttien kiinteistöveroa korotettaisiin tuntuvasti, maanomistajien ei enää kannattaisi odottaa maanarvon nousua.

Rakennusmaan pakkolunastus tervetullut keino, mutta…

mennessä Petteri Niskanen | 10.9.2012 | Blogit

Vantaan Sanomien verkkolehti kertoi tänään kaupungin lisäävän maapolitiikan keinoihin rakennusmaan pakkolunastukset. Kaupunginjohtaja Kari Nenosen ja apulaiskaupunginjohtaja Juha-Veikko Nikulaisen ajama muutos kaupungin maapolitiikan toimintaperiaatteisiin on tervetullut, mutta auttamatta myöhässä. Aikaisemmin pakkolunastukset eivät ole kuuluneet kaupungin keinovalikoimaan. Kaupunki on kaavoittanut yksityisille, lähinnä rakennusliikkeiden omistamille maille. Maanarvon nousua on leikattu maanomistajien kanssa tehdyillä maankäyttösopimuksilla, joiden turvin keskimäärin puolet rakennusoikeudesta on siirtynyt kaupungille. Lisäksi tuoreimpiin maankäyttösopimuksiin on sisällytetty vaatimus siitä, että noin 20 % asuntokannasta tulee toteuttaa yhteiskunnan tukemana vuokra- ja asumisoikeustuotantona. Näillä periaatteilla kaavoitettiin muun muassa Sanoma Oyj:n omistamat laajat Keimolanmäen maa-alueet Marja-Vantaan kupeessa.

Helsinki on kaavoittanut pääasiassa kaupungin maille, mutta pääkaupungilla on historiallisista syistä ollut hallussaan mittava maaomaisuus. Yhtälailla historiallisista syistä Vantaalla, kuten myös Espoossa on uskottu maankäyttösopimuksiin. Käytäntö on perua 60 ja 70 -lukujen aluerakennuskäytännöistä, jolloin pääkaupunkiseudulle rakennettiin runsaan kymmenen vuoden aikana asunnot yli 100 000 uudelle asukkaalle. Silloisen Helsingin maalaiskunnan resurssit olivat vähäiset hallitsemaan nopeaa kasvua. Käytännössä maat omistaneet viljelijät teettivät ensimmäiset kaavat arkkitehtitoimistoilla ja myivät maat suoraan rakennusliikkeille. Tuotto jaettiin maanomistajan ja rakennusliikkeen kesken, jotka vuoden 1967 lainmuutokseen saakka vastasivat pitkälti kunnallistekniikan rakentamisesta. Aluerakentamissopimusten ja myöhemmin maankäyttösopimusten avulla kasvava osa tuotosta pyrittiin leikkaamaan kaupungille kunnallistekniikan sekä palveluiden rahoittamiseksi. Lunastusoikeutta ei kuitenkaan hennottu käyttää, jotta maan myynnillä vaurastuminen ei olisi jäänyt vain ensimmäisten joukossa maansa myynneinen eduksi.

Lunastusoikeuden käyttö ei kuitenkaan tarkoita maaomaisuuden sosialisointia. Maanomistaja saa maistaan käyvän korvauksen, joka lasketaan lunastushetkella voimassaolevien kaavamääräysten sekä rakennusoikeuden perusteella. Tästä syystä lunastusoikeutta olisi tullut käyttää jo 1970- ja 1980 -luvuilla, jolloin kaupungin rajojen sisällä oli vielä runsaasti kaavoittamatonta maata. Esimerkiksi Marja-Vantaan osalta tällä vuosituhannella toteutettujen maakauppojen vaihtoehtona ei enää ollut raakamaan (=maa- ja metsätalousmaan) hinnalla suoritettu pakkolunastus, sillä maan arvo oli noussut vuosien 1983 ja 1992 yleikaavojen myötä. Tämän joutui valtiokin huomaamaan lunastaessaan Hämeenlinnan moottoritien pohjia. Merkittävää hyötyä lunastusoikeuden käytöstä olisi saavutettavissa lähinnä Kaakkois-Vantaalla, Helsingin Sipooseen kaavaileman metroyhteyden varrella. Pienemmissä kohteissa tietoisuus lunastusmahdollisuudesta lähinnä helpottaa vapaaehtoisten neuvottelujen käymistä.

Vantaan Sanomien keskustelupalstalla heräsi pelko siitä, käytetäänkö lunastusoikeutta suurten omakotitonttien pilkkomiseen. Tuo pelko on aiheeton. Pakkolunastuksen sijasta  asuntorakentamiseen kaavoitetulla alueella oikea keino rakentamattomien tai tehottomasti rakennettujen tonttien kohdalla on korotettu kiinteistövero. Mikäli rakentamattomien tonttien kiinteistöveroa korotettaisiin tuntuvasti, maanomistajien ei enää kannattaisi odottaa maanarvon nousua.

Rakennusmaan pakkolunastus tervetullut keino, mutta…

mennessä Petteri Niskanen | 10.9.2012 | Blogit

Vantaan Sanomien verkkolehti kertoi tänään kaupungin lisäävän maapolitiikan keinoihin rakennusmaan pakkolunastukset. Kaupunginjohtaja Kari Nenosen ja apulaiskaupunginjohtaja Juha-Veikko Nikulaisen ajama muutos kaupungin maapolitiikan toimintaperi…

Rakennusmaan pakkolunastus tervetullut keino, mutta…

mennessä Petteri Niskanen | 10.9.2012 | Blogit

Vantaan Sanomien verkkolehti kertoi tänään kaupungin lisäävän maapolitiikan keinoihin rakennusmaan pakkolunastukset. Kaupunginjohtaja Kari Nenosen ja apulaiskaupunginjohtaja Juha-Veikko Nikulaisen ajama muutos kaupungin maapolitiikan toimintaperi…

Vallaton yö.. Tästä se lähtee.

mennessä Juhis Ranta | 8.9.2012 | Blogit

Olin eilen perjantaina Koivukylän Vallaton yö -tapahtumassa. Tapahtumaa oli ollut suunnittelemassa läheisen nuorisotalon nuoret. He olivat valinneet mm. tapahtuman esiintyjät. Nuorten mukana olo näkyi selkeästi. Tunnelma oli hyvä, ihmisillä oli kivaa ja bändit oli hyviä. Tälläisiä tarvitaan Vantaalle lisää.

Tapahtuma oli ensimmäinen tapahtuma, missä vierailin kuntavaalikampanja mielessäni. Nuoret olivat keksineet kysymyksiä ehdokkaille ja myös minä olin lavalla vastaamassa pariin niistä.

 1. kerro mielestäsi hyviä nuorten vapaa-ajanviettopaikkoja Vantaalla. Jos et
tiedä/muista olemassaolevia, mitä mielestäsi Vantaalle tarvitsisi tulla?
–Eiköhän tämä riipu aikalailla siitä, mitä digaa tehdä. Vantaalle tarvitaan enemmän sellaista epäkaupallista tilaa, missä asukkaat pääsevät toteuttamaan itseään ja joka muotoutuu asukkaiden näköiseksi. Ajanviettopaikkoja voitaisiin suunnitella nuorten toiveiden mukaan. Kaupungin kuuluu näyttää asukkailtaan.

2. Pitäisikö kuntavaalien ikäraja laskea 16-vuoteen?
–Äänestysikäraja pitäisi laskea kaikissa vaaleissa, eikä vain kuntavaaleissa. Rikosoikeudellinen vastuu alkaa 15-vuotiaasta, eikä silti pääse äänestämään siitä kuka päättää laeista. Mielestäni on huono peruste rajata äänestysikärajaa sen perusteella, että kuka on laiska äänestämään ja kuka ei. Mitä suurempi joukko ihmisiä saadaan demokraattisen päätöksenteon piiriin, sen parempi.

3. Mitä nuorten asioita olisi syytä ajaa? Mitä asiaa lähtisit itse ajamaan,
mitä pidät tärkeinä.
–Itselleni tärkeimpiä teemoja, jotka liittyy suoraan nuoriin ovat mielenterveys, vaikutusmahdollisuudet, kaupunkikulttuuri ja ympäristö. Mielenterveyspalvelut ovat usein kiven alla. Kuntalaisten ja erityisesti nuorten vaikutusmahdollisuuden kaupungin asioihin ovat heikot. Kaupunkiin pitää saada tilaa kulttuurille, ei vain markkinoille, eli kaupungin pitää näyttää asukkailtaan. Ympäristö liittyy suoraan nuoriin, sillä nyt vallassa olevat sukupolvet ovat vastuussa siitä, miten tulevien sukupolvien luonto voi.

4. Mitä mieltä olet kuntauudistuksesta? Pitäisikö mielestäsi Vantaan, Espoon ja Helsingin yhdistyä suureksi
metropoliksi? 
-Pääkaupunkiseudun kunnat tulisi yhdistää, mutta ei millätahansa ehdoilla. Uudistuksen on palveltava asukkaita tasa-arvoisesti riippumatta siitä missä yhdistettävistä kunnista asuu ja uudistukseen on saatava myös vahvat kaupunginosavaltuustot sekä uusia suoraa demokratiaa palvelevia vaikutuskanavia.

5. Mitä odotat poliitikon työltä?
-Kunnallispolitiikkahan on lähtökohtaisesti varsin turhauttavaa, varsinkin jos haluaa saada aikaan jotain hyvää. Odotan vaikeita päätöksiä, ikäviä kompromisseja sekä juhlimisen arvoisia voittoja.

Perheitä on autettava ajoissa

mennessä Riikka Åstrand | 4.9.2012 | Blogit

8-vuotiaan tytön surman uutisoinnin seuraaminen on ollut vaikeaa, mieltä raastavaa. Tekisi mieli suojata itseään ja sulkea silmät pahuudelta. Kun kotona on saman ikäinen lapsi, se kouraisee ehkä entistäkin syvemmältä.

Samalla tämä tapaus yhdessä kuohuttavien perhesurmien kanssa avaa toivottavasti myös ihmisten silmiä näkemään, mitä tapahtuu monien suljettujen kotiovien takana. On paljon perheitä, joilta puuttuu kyky tarjota lapsilleen turvallinen koti ja arki. Näiden perheiden vanhemmat tarvitsevat siihen apua ja tukea. On myös perheitä, joissa on hetkittäin tilanteita, joissa voimat ovat vain kerta kaikkiaan loppu. Kun silloin saa tukea ulkopuoliselta, voi pienikin hetkellinen apu auttaa selviämään pahimman ohi. Toisaalta, jos apu jää saamatta, voi alamäki olla pitkä ja raskas.

Itse törmäsin perheiden rajuihin tilanteisiin luokanopettajaharjoittelijana vantaalaisessa ala-asteen koulussa kymmenisen vuotta sitten. Luokalla, jossa tein opetusharjoitteluni, oli oppilailla harvinaisen rajuja taustoja. Moni lapsi pelkäsi loma-aikoja, koska silloin kotona alkoi raju päihteiden käyttö ja lasten elämä muuttui hyvin turvattomaksi. Arkena koulu oli monille turvasatama, jonne jotkut halusivat jäädä koulupäivän jälkeenkin. Opettaja oli heille ehkä ainoa terve aikuiskontakti. Mustelmat lapsilla olivat tavallisia, vanhemmat selittivät niitä lapsen kömpelyydellä: taas se typerä poika oli törmännyt vahingossa tolppaan. Lastensuojeluilmoituksia jouduttiin tekemään usein.

Uskon, että tärkeä keino ehkäistä tällaisia tapauksia, on kaupungilta helposti saatavat toimivat perhepalvelut, joissa kaupungin työntekijällä on tarpeen tullen aikaa perheille, mahdollisuus nähdä ongelmat ja tarjota apua. Näin ehkäistään niin lasten ja vanhempien pahoinvointia kuin huostaanottojakin.

Perheiden tukemisessa ottaisin mallia myös Ruotsissa käytössä olevista vanhemmuuden vertaisryhmistä ja toisin ne meille Vantaalle. Tarkoitan neuvolatoiminnan yhteydessä kokoontuvia ryhmiä, joissa samaan aikaan ensimmäisen lapsensa saavat vanhemmat kokoontuvat neuvolan tiloissa viikoittain jo ennen lapsen syntymää ja lapsen syntymän jälkeen ainakin siihen asti kunnes lapsi täyttää vuoden. Tästä toiminnasta on Ruotsissa saatu erittäin hyviä kokemuksia. Yleensä ryhmät ovat jatkaneet itsekseen tapaamisiaan vuosikaudet ilman neuvolan tukeakin. Vertaistuen avulla muuten yksin ongelmiensa kanssa jäävät perheet löytävät muita vanhempia, joilta saa tukea niin pieniin kuin isoihinkin kysymyksiin.

Vertaisryhmät ovat helppo ja edullinen tapa lisätä yhteisöllisyyttä siellä, missä sitä ehkä eniten tarvitaan. Nuoret perheet joutuvat ensimmäisen lapsen saadessaan aivan uuteen tilanteeseen ja uuteen elämänvaiheeseen. Keskelle sellaisia jokapäiväisiä kysymyksiä lapsen kasvatukseen ja parisuhteeseen liittyen, joihin ei ihan helposti löydy vastauksia. Vantaan kaltaisessa kaupungissa monilla asuu suku kaukana eikä luontevaa tukiverkostoa ole. Tarvitaan siis uusia tapoja luoda tukiverkostoja.

Tällä hetkellä perheiden tukeminen on Vantaan säästölistalla leikattavien palveluiden joukossa. Ei ajeta näitä palveluita alas Vantaalla, vaan lisätään resursseja! Leikkaaminen olisi todella lyhytnäköistä ja vastuutonta. Pidemmän päälle perhepalveluiden ylläpito kannattaa myös taloudellisesti, sillä se vähentää tutkitusti huostaanottojen tarvetta.

Kuva: Trisha Krauss