mennessä Veera Lampi | 9.11.2015 | Ajankohtaista, Tiedotteet
Varhaiskasvatus on Vantaalla ensi maanantaina kovan paikan edessä. Kaupungin talousarviossa valtuustolle esitetään päivähoidon ryhmäkokojen kasvattamista. On hyvä muistaa, että vaikka maamme hallitus onkin päättänyt, että päiväkotien ryhmäkokoja voidaan kasvattaa...
mennessä Veera Lampi | 30.8.2015 | Tiedotteet
Euroopan, Suomen ja pääkaupunkiseudun on kannettava vastuunsa ennennäkemättömän laajassa pakolaiskriisissä. Vantaan on osallistuttava vastuun jakamiseen maahamme tulvivien turvapaikanhakijoiden vastaanottamisessa. “On olemassa vain yksi oikea ratkaisu, ja se on näiden...
mennessä Veera Lampi | 18.8.2015 | Tiedotteet
Tikkurilankosken kunnostuksesta on laadittu esiselvitys, jota käsitellään tiistaina Vantaan teknisessä lautakunnassa ja sen jälkeen kaupunginhallituksessa. Selvityksessä esitetään Tikkurilan padon osittaista purkamista, jossa otetaan huomioon myös paikan...
mennessä Veera Lampi | 6.6.2015 | Tiedotteet
Vihreän liiton puoluekokoukseen Oulussa parhaillaan osallistuvat Vantaan Vihreiden edustajat ehdottavat Vihreän liiton puoluekokouksen järjestämistä vuonna 2016 Vantaalla. Vantaalla on monia paikkoja, missä puoluekokous voidaan järjestää toimivasti, esimerkiksi...
mennessä Veera Lampi | 26.5.2015 | Ajankohtaista, Tiedotteet
Vuoden 2015 talousarvion lähetekeskustelussa vihreä valtuustoryhmä korostaa työllisyyden merkitystä. Vantaan kehitys on ollut vähemmän negatiivista kuin naapureissa, mutta kehitettävää kuitenkin riittää. Nuorten ja pitkäaikaistyöttömien työllistämisen hankkeet Petra...
mennessä Veera Lampi | 11.5.2015 | Tiedotteet
Vantaan kaupunginhallitus antaa maanantaina 11.5. lausunnon HSL:lle erikoisryhmien alennus- ja vapaalipuista sekä oikeudesta matkustaa ilman lippua. Lausunto liittyy uuteen vyöhykemalliin, joka tulee voimaan vuonna 2017. Mukana ”erikoisryhmissä” ovat mm. opiskelijat,...